Teemavuosi on täynnä tekoja kiusaamattomuuden puolesta, tiedote 30.1.2021

Koulurauha, kaveritaidot ja (koulu)kiusaamattomuus ovat puhututtaneet Porvoossa läpi lukuvuoden. Myös kaikkia Porvoon kouluja edustava vanhempainyhdistys POFF haluaa toimia sen eteen, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi koulussa mahdollisimman turvallinen ja hyvä olla. Siksi yhdistyksen vuoden 2021 vahvin teema on yhteisöllisyyden vahvistaminen, kaveritaitojen huomioiminen ja kiusaamisen vastainen työ.

Kampanjavuoden tarkoituksena on havahduttaa miettimään jokaisen toimijan vastuuta ja myös mahdollisuutta vaikuttaa ja tukea. Teemavuosi kulkee aihetunnistein #olettärkeä #äläoletörkeä.

Kouluissa tehdään paljon työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta. Tähän tarvitaan mukaan meistä jokainen. Me kaikki voimme vaikuttaa, koteina, kouluina, yhdistyksinä, kuntana, yksityisinä toimijoina, Porvoon vanhempainyhdistysten puheenjohtaja Marika Salomaa pohtii.

POFF eli Porvoon vanhempainyhdistykset ry Föräldraföreningar i Borgå rf toteuttaa teemavuoden aikana monenlaista ohjelmaa.

  • Ystävänpäivän lähestyessä helmikuun toisella viikolla koululaisille ja perheille rakennetaan avoin kaveritaitopolku keskustan tuntumaan.
  • Maaliskuu käynnistyy koululaisten kirjoituskilpailulla. ”Olet tärkeä”-teemaisessa kilpailussa palkintoina on luokkatasoisia elämyksiä mm. elokuvaesityksiä herkkuineen. 
  • Jo nyt hyvässä vauhdissa on asiantuntijakirjoittajien kirjoitussarja, jossa pohditaan teemaa eri näkökulmista.
  • Yhdistys kutsuu huoltajat syksyiseen keskustelutilaisuuteen, jossa on puhujina useita asiantuntijoita.
  • Yhdistys palkitsee vuoden yhteistyöntekijän. Koulujen henkilökunta voi ehdottaa tähän kisaan omaa kollegaansa.
  • Luvassa on myös yllätyksellinen taikashow.
  • Muun muassa kaveritaidoista kirjoittanut lastenkirjailija Paula Noronen tekee Porvooseen virtuaalivierailun ja samalla palkitaan kaveritaitokisan voittajakoulu lukupiiri-kirjapaketilla.

POFF haastaa mukaan kaikki porvoolaiset koulujen vanhempainyhdistykset ja muut lasten ja nuorten parissa toimivat tahot tekemään hyviä tekoja. POFF palkitsee vuoden päätteeksi porvoolaisista vanhempainyhdistyksistä teeman parissa aktiivisimmin toimineen.

- Etenkin tässä poikkeuksellisessa ajassa korostuu yhteinen välittäminen. Myös vanhempainyhdistysten kannattaa yhdistämään voimansa ja toteuttaa asioita yhdessä. Erinomaisena esimerkkinä tästä oli Lyceiparkens Skolan vanhempainyhdistyksen tammikuinen kiusaamattomuuden vastainen keskustelutilaisuus, joka oli avoin kaikille kouluille, Salomaa sanoo.

Yhteinen vastuu korostuu myös opetus- ja kulttuuriministeriön juuri esittelemässä toimenpideohjelmassa kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa. Tavoitteena on varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori saa käydä kouluaan turvallisesti. Opetusministeri Jussi Saramo korosti ohjelman julkaisutilaisuudessa, että koulu ei toimi kiusaamisen ehkäisyssä yksin. Kodin ja koulun yhteistyö on avainasemassa, jotta kiusaamistilanteet ja muut ristiriidat saadaan yhteistyön avulla ratkaistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tätä vastuuta kantaa myös Porvoon kuntakohtainen vanhempainyhdistys POFF.


Yhteystiedot:

Porvoon vanhempainyhdistykset ry Föräldraföreningar i Borgå rf (POFF)
pj. Marika Salomaa, salomaa.marika@gmail.com / 050 461 9320

Yhdistyksen verkkosivut: www.porvoonvanhempainyhdistykset.fi
Aktiivisesti päivittyvä fb www.facebook.com/porvoonvanhemmat